maraton juoksu

Suomen maratonit – maraton, puolimaraton, trail vai 10K?

Maratonit Suomessa ajoittuvat kevät-, kesä- ja syyskuukausille, ja keräävät yhteen satoja pitkän matkan juoksusta kiinnostuneita urheilijoita. Valmistautuminen aloitetaan hyvissä ajoin, ja kilometrimääriä kasvatetaan maltillisesti. Kevyemmät treeniviikot ovat tarpeen, sillä keholle on myös annettava aikaa palautua nousevista juoksumääristä. Suoraan kotisohvalta ei voi hypätä maratonmittaisiin suorituksiin! Myös ruokavalion muutokset voivat auttaa maratoniin valmistamisessa. 

Kisaaminen on mahdollista jo 5–10 kilometrin juoksutapahtumissa, mutta moni juoksija tähtää täyspitkään maratoniin tai 21,1 kilometrin mittaiseen puolimaratoniin. Tapahtumat toimivat erinomaisina motivaattoreina, mittaavat matkaan kulunutta aikaa ja asettavat kilpailijat arvojärjestykseen. Voiton sijaan ensimmäiset maratonit kuitenkin juostaan itsensä ylittämiseksi, ja kisoissa vallitsee eteenpäin kannustava henki.

Helsinki kokoaa Suomen suurimmat juoksutapahtumat yhteen

Helsingillä on asukasmääränsä, hyvien kulkuyhteyksiensä, tasaisen maastonsa ja eteläisen sijaintinsa ansiosta erinomaiset puitteet toimia vuodesta toiseen lukuisten erilaisten juoksutapahtumien isäntänä. 

Ensimmäiset juoksutapahtumat päästään järjestämään jo huhtikuussa, kun 12 kilometrin pituinen Helsinki Night Trail kutsuu polkujuoksijat sytyttämään otsalamput. Keskellä yötä kisaa ei kuitenkaan käydä, vaan starttilaukaus annetaan jo ennen iltayhdeksää. Aikaa reitin selvittämiseen annetaan 2,5 tuntia ja vaikka kaikki juoksijat aloittavat yhdessä, on kuten aina miehille ja naisille ajanotossa omat sarjansa. 

Muita kevyitä matkoja tarjoavat 10 kilometrin Helsinki10-juoksu, Helsinki Central Park Run, Naisten Kymppi, Helsinki Trail Run, Helsinki Twilight Run & Walk, Haaga Run, Kaisaniemen Juoksu, Pääkaupunkijuoksu ja Helsinki Halloween Run.

Mahdollisuuksia juosta täyspitkä 42,2 kilometrin maraton löytyy Helsingistä touko- ja elokuussa. Helsinki City Running Day on koko kansan urheilutapahtuma, jonka keskipiste on Olympiastadionilla. Jokaiselle löytyy riittävää haastetta aina nopeasta 5 kilometrin pikamatkasta, maratonviestiin ja maratonin ja puolimaratonin yhdistävään Helsinki City Doubleen asti. 

Suomen suurimpiin kuuluva juoksutapahtuma Helsinki Marathon järjestetään kantakaupungissa elokuussa, ja myös siihen kuuluvat puolimaraton, maratonviesti ja 10K matka. Lähtöajat vaihtelevat matkan pituuden mukaan ja viestiin voi osallistua neljän hengen joukkue. Tapahtumakeskuksena toimii kaunis Meripuisto ja mukana on useisiin eri tavoitevauhteihin kannustava jänispalvelu. Pitkäkorvat ovat tässä tapauksessa vapaaehtoisia juoksijoita, jotka pinkovat tasaista vauhtia tiettyä tavoiteaikaa kohden. Tavallisen juoksijan ei tarvitse vilkuilla omaan kelloonsa, vaan seurata vinttikoiran tapaan edellään etenevää esimerkkiä. 

Espoo tarjoaa trail-juoksua ja yöllisiä elämyksiä 

Osa niputtaa kaikki pääkaupunkiseudun juoksutapahtumat yhteen, mutta me haluamme nostaa esiin Espoossa järjestettävät maratonit. Etenkin syyskuussa järjestettävä Espoo Rantamaraton tarjoaa kauniita merimaisemia sekä vaihtelevan reitin asfaltilla ja kevyen liikenteen väylillä. Sarjatarjontaan kuuluvat maratonin ja puolimaratonin lisäksi Rantakymppi ja -vitonen, vaikka näillä ei olekaan palkintojenjakoa. 

Muihin Espoossa järjestettäviin, ja juoksukalenteriin merkittäviin, tapahtumiin kuuluvat Nuuksio Classic Trail Marathon, Nuuksio Night Trail ja Bodom Trail. Luontoliikunta vaatii kestävyyttä, koordinaatiota, ketteryyttä ja tasapainoa, ja rosoinen maasto rasittaa monipuolisesti kehon eri lihaksia. Trail-juoksutekniikka eroaa tavallisesta pitkän matkan juoksusta siinä, että jalkaa on nostettava enemmän, askelpituus pidettävä lyhyempänä ja katse suunnattava eteen polun mukaisesti muutaman metrin päähän.

Paavon maraton-matka alkaa historiallisesta Turusta 

Turussa maratonia juostaan joka elokuussa 9-kertaisen olympiavoittaja Paavo Nurmen kunniaksi. Paavo Nurmi Marathon on parhaimmillaan kaksipäiväinen tapahtuma, joka tarjoaa sopivan matkavaihtoehdon jokaiselle osallistujalle. Erikoisuutena on Paavo Nurmi Marathonin tripla, johon kuuluvat sekä kymppi, puolimaraton että maraton. Juostavaa kertyy näin hieman yli 70 kilometrin edestä. 

Tapahtuman aikana samalla juostaan maratonin Suomen mestaruuksista. Järjestäjänä toimii Suomen Aikuisurheiluliitto ja SM-kisaan ilmoittaudutaan erikseen. Reitti vie läpi Turun keskustan aina Ruissaloon asti, ja onnistunutta juoksukautta edesautetaan muun muassa Turun urheiluliiton järjestämään juoksukouluun osallistumalla. Juoksukoulu treenaa juoksutekniikkaa, vauhtikestävyyttä ja lihaskuntoa. Ohjatussa valmennuksessa motivaatio pysyy korkealla, ja juoksijan eri tehoalueet saavat räätälöityä huomiota. 

Verryttelyhölkkä ja matalatehoiset peruskestävyyslenkit pitävät sykkeen alhaisena, ja osan lenkeistä voi korvata uinnilla tai pyöräilyllä. Pitkiä tai kovia treenejä ei kannatta mahduttaa viikon treeniohjelmaan 1–2 enempää. Viimeiset kovat treenit suositellaan tehtäväksi noin 3 viikkoa ennen maratonia, mutta lyhyitä juoksumatkoja ja juoksulihaksia aktivoivia loikkia, polvennostojuoksuja ja askelkyykkyjä kannattaa tehdä aina maratonin aattoon asti. 

Jyväskylästä löytyy palkittu, kaunis ja nopea Rantaraitti

Syyskuussa maratoonarit kokoontuvat keskelle Suomea. Finlandia Marathonin tapahtumakeskuksena toimii Jyväskylän Lutakonaukio, ja täyspitkään maratoniin kuluu neljä kierrosta kaunista Jyväsjärveä ympäröivää Rantaraittia. Puolimaratonin lisäksi ohjelmavalikoimasta löytyvät myös kaksi kierrosta vievä Valon Kymppi ja yhden kierroksen kestävä Finlandia kävely. 

Niin kutsuttu Varttimaraton on 10,5 kilometrin pituinen pikamatka, joka pyritään juoksemaan mahdollisimman nopeassa loppuajassa. Se on hyvä haaste kokeneille ja kilpailuhenkisille juoksijoille, kun taas 5 kilometrin mittaisissa osuuksissa juostu maratonviesti on yhdistysten, työyhteisöjen, ja kaveriporukoiden yhteisöllinen liikuntatapahtuma. Joukkueeseen mahtuu 4–8 juoksijaa ja joukkue itse päättää, kuinka monta osuutta kukin tiimin jäsen pinkoo menemään. 

Oulu ja Suomussalmi tarjoavat haastetta ja villiä luontoa

Pohjoisempaan päin siirtyessä juoksijan päiviin tulee lisää valoa ja reitteihin uusia korkeuseroja. Oulun Terwa Run & Marathonissa juostaan toukokuussa maraton, puolimaraton, 10K:n ja 4K:n matkat sekä maratonviesti monista muista juoksutapahtumista tuttuun tyyliin. Useimmilla juoksu taittuu hyvässä 6 min/km vauhdissa, vaikka hitaampikin tahti riittää hyväksyttävän kisasuorituksen saamiseen. Keskeyttäminenkään ei ole perisynti, mutta siitä kannattaa aina ilmoittaa kisakansliaan, jottei maaliintuloasi odoteta turhaan. 

Elokuussa on Suomussalmen Raatteen Maratonin vuoro. Maraton, puolimaraton ja 10K juostaan talvisodan taisteluista tunnetulla Raatteen tiellä, jonka varrella nähdään useita sodanaikaisia taistelupaikkoja ja muistomerkkejä. Kevätaikaan kaupungin täyttää Raatteen marssi, jossa 18 kilometrin matkan voi taittaa juoksun lisäksi kävellen, hölkäten tai pyöräillen. 

Lappiin mahtuu myös useita muita maratoneja pidempiä juoksumatkoja. NUTS Karhunkierros, NUTS Ylläs Pallas, NUTS Pyhä ja RacingThePlanet ovat vaativia 34K, 55K, 83K ja 166K puristuksia, joiden aikana huoltopisteiden tärkeys korostuu. Vaativa maasto karsii nopeasti jyvät akanoista ja näitä matkoja suositellaan vain kokeneille juoksijoille. Kainuu Trail Hossa National Parkin 10K tai 21K -reitit voivat esimerkiksi olla hyvä tapa kokeilla, miltä tällaisissa olosuhteissa olevan matkan juokseminen kehossa tuntuu.

Riippumatta siitä, missä kaupungissa tai tapahtumassa haluttu matka juostaan, kaikkiin kisoihin on ilmoittauduttava annetussa aikataulussa. Ilmoittautuminen tapahtuu netissä lomakkeella ja edellyttää usein myös osallistumismaksun suorittamista. Vahvistusviesti saapuu sähköpostiin ja kisamateriaalit, kuten juoksunumero, noudetaan ilmoitetusta paikasta ennen kisapäivää.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *